Vanhempainyhdistyksen tarkoituksena on tukea Karkun koulun toimintaa ja oppilaiden hyvinvointia sekä toimia yhdyssiteenä koulun ja vanhempien välillä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää tapahtumia ja tukee taloudellisesti Karkun koulussa järjestettäviä retkiä, tapahtumia ja hankintoja. Perinteisesti vanhempainyhdistys on organisoinut myös koulun kentän jäädytyksen talvisin.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys hankkii varoja järjestemällä myyjäisiä ja arpajaisia sekä muilla näihin verrattavilla keinoilla.

Uudet jäsenet ovat aina tervetulleita. Varsinainen toiminta yhdistyksessä on tapahtumakeskeistä, ja silloin muutama käsi- ja jalkapari olisivat mukava lisä. Tapahtumien ulkopuolella on viralliset kokoukset poislukien verratten hiljaista. Osallistuminen yhdistyksen toimintaan on kuitenkin oivallinen väylä päästä vaikuttamaan siihen, mitä kaikkea oppilaille tullaan järjestämään.

Puheenjohtaja
Pasi Näse 040 8350844

Sihteeri
Maija Näse 040 8357232