Haluatko suunnitella ja toteuttaa oman julkisen taideteoksen Sastamalan Karkkuun? Saat asiantuntevan opastuksen, välineet ja materiaalit käyttöösi. Aikaisempaa kokemusta ei tarvitse olla, intoa ja ideoita sen sijaan kyllä. Voit osallistua yksin tai pienellä porukalla.

Alikulku ja Karkun ominaispiirteet
Karkun taidetyöpajoissa suunnitellaan ja toteutetaan maalauksia keskellä Karkun kylätaajamaa sijaitsevaan junaradan alikulkuun. Katutaidemaalaukset ovat vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja toimivat portteina Rautaveden kansallismaisemaan, järvinäkymiin sekä aktiviteetteihin. Lähellä on esim. Venelaituri, matonpesupaikka, uimaranta ja monenlaiset järviluontoelämykset. Maalaukset toimivat portteina myös kylän suuntaan, Karkun vireään ja monipuoliseen kyläyhteisöön ja kylänraitille. Tavoitteena on, että maalaukset sopivat ympäristöön ja alueen kulttuuriin. Myös alikulun viihtyisyyttä on tarkoitus parantaa.
Esimerkiksi www.karkku.net sivustolta löytyy paljon tietoa Karkun alueen historiasta ja kulttuurista.

Työpajatyöskentely
Maalaukset toteutetaan työpajoina, joita järjestetään kesällä 5-6 kappaletta. Työpajatyöskentelyn opastavat kokeneet katutaideohjaajat www.sirkusrakkauspumpum.fi
Työpajoissa tutustutaan aluksi katutaiteeseen Suomessa ja maailmalla. Suunnittelutapaamisissa mietitään yhdessä tarkemmin kuvien sisältö, tehdään luonnoksia ja päätetään väri- ja maalitoteutus. Harjoittelun ja pohjamaalauksen jälkeen toteutetaan varsinaiset maalaustyöpajat.



Jos haluat osallistua, toimi näin:

  • Tee yksinkertainen luonnoskuva ideastasi Karkun alikulun maalaukseen.
  • Kerro ideastasi tarkemmin ja perustele miten se liittyy Karkkuun.
  • Kerro myös miksi haluat tehdä maalauksen ja osallistua työpajoihin.
  • Lähetä kuva/kuvat ja tekstisi yhteystietoineen 30.4.2021 mennessä osoitteeseen: kulttuuriseinat@karkku.fi

Ideoiden perusteella valitaan teosten toteuttajat, joihin otetaan yhteyttä toukokuun alussa. Toukokuussa on infotilaisuus, jossa kerrotaan työpajoista tarkemmin.