Kyläntupa ry:n hallitus kokoontui kevään ensimmäiseen kokoukseen viime viikon torstaina kirjastolle ja etänä. Kokouksen viestintäosiossa päätettiin kertoa hallituksen toiminnasta säännölisesti tällaisten pienten kuulumisten merkeissä. Näppäimistön ääressä on tällä kertaa Pieta.

Yhdistyksen viestintään liittyen oli puhetta lisäksi karkku.fi -verkkosivujen sisältöjen monipuolistamisesta ja päivittämisestä. Tämä homma jäi vielä ilman tekijää – jos kiinnostuneita löytyy, hallituslaisiin voi ottaa yhteyttä!

Varsinaisia päätösasioita oli muutamia. Ensimmäiseksi keskusteltiin nuorten työllistämisestä, joka tulevana kesänä voisi tapahtua Koko Karkku ry:n sijaan Kyläntuvan kautta. Käytännön töiden järjestelyvastuuta yhdistys ei kuitenkaan voi ottaa, joten siihen kaivataan taas aktiivisia nuorten vanhempia. Vanhempien tapaamisesta ilmoitetaan lähiaikoina.

Toiseksi päätettiin kesän kohokohtien päivämäärät: Kirppu-Karkku järjestetään tuttuun tapaan Avointen kylien päivänä lauantaina 11.6., Karnevaaliviikko 4.7.-10.7. ja KarkkuVesti 9.7. Lisäksi Venetsialaiset ovat elokuun viimeisenä lauantaina 27.8. Koronatilanteen kehittyminen otetaan huomioon tapahtumien suunnittelussa.

Kolmas isompi puheenaihe oli kirjaston kehittäminen. Kirjastoaktiiveilla on kevääksi suunnitteilla paljon tapahtumia sekä omatoimikahvila, kuten Alueviestistäkin on luettu. Keskusteltiin alustavasti mahdollisuudesta hakea rahoitusta kehittämistoimiin. Keskustelua jatketaan kirjastoryhmässä, joka on avoin uusillekin aktiiveille.

Seuraavan kerran hallitus kokoontuu 7.4. Silloin pohditaan ainakin Karkun markka -patsaan sijoittamista ja Karkku-tuotteiden myyntiä.

Kuulumisiin!