Näyttely avoinna tiistaista 9.8. alkaen koko elokuun ajan kirjaston aukioloaikojen puitteissa tiistaisin ja torstaisin.

Kirjastonhoitaja keräsi aihepiiriin sopivaa kirjallisuutta suomalaisesta esoteriasta. Sitä onkin viime vuosina monipuolisesti julkaistu.

Totuus katsoo takaisin

Näyttelyn kantava visuaalinen teema on silmät ja kädet. Molemmilla on ollut taiteen historiassa monia merkityksiä. Käsiä on käytetty taiteessa kertomaan tunteista, ne osoittavat ja ohjaavat. Näissä teoksissa kädet ovat katsojan omat. Silmä on ollut taiteessa suosittu symboli, joka liittyy keskittymiseen, selkeyteen, visioon, profetoimiseen, kaikkitietävyyteen, läsnäoloon, älykkyyteen, havaintoon, havainnointiin ja tietoisuuteen. Teoksissa kädet ja silmät haastavat pohtimaan katsojan suhdetta omaan itseensä ja siihen mikä on totta. Töiden aiheissa yhdistyvät esoteria, salatieteet sekä psykedelia ja renessanssi ajan uskonnollisen taiteen symboliikka. Teosten nimet viittaavat populaarikulttuuriin.

Kari Jokinen (s.1974) on graafikko, kuvittaja ja taiteilija. Hän asuu ja työskentelee Karkussa.

Sarja 1/5. Teokset ovat myytävänä.

Pyrstönnielijä